Toisen jaksomme aikana käytiin Biolinen tuotekoulutuksessa. Käytämme koulussa tehdyissä kasvohoidoissamme Biolinen tuotteita, joten oli hienoa päästä kuulemaan tuotteista tarkemmin. Koulutuksessa käytiin läpi Biolinen hieman muuttuneitakin tuotteita, katsottiin tuotteiden sisältöä, myyntiä, historiaa jne. Meille näytettiin myös video, jossa tehdään kasvohoito Biolinen tuotteilta ja siinä riittikin ihailtavaa, kuinka ammattimaisesti videolla toimittiin!
Kävimme läpi millaisia tuotteita käytetään mm. herkälle, normaalille, kuivalle, ikääntyvälle ja sekaiholle ja tarpeen vaatiessa asiakkaan hoidossa voidaan käyttää erilinjan tuotteita hänen ihotyyppinsä mukaan.
Koulutuksessa jokaiselle jaettiin vihkoset, minkä avulla käytiin tuotteita läpi ja sai tehdä omia muistiinpanoja. Yksi uusi oppimani juttu oli Biolinen sos-voide, jonka voi laittaa esim. yllätävän allergisen reaktion sattuessa lievittämään kasvojen punaa. Pääsimme kokeilemaan tuotteita ja saimme muutaman näytekappaleen. Itse olen pitänyt Biolinen tuotteista, joten mielelläni teen niillä myös muille hoitoja.